Graafinen kuva Kattilahallista.

Ikimetsän ystävät / Luonnonperintösäätiö

MT504

Luonnonperintösäätiön toiminta-ajatus on Suomen luonnonsuojelun edistäminen ja luonnonalueiden
säilyttäminen. Säätiö hankkii hallintaansa – ostamalla tai lahjoitusten kautta – sopivia alueita, ensisijaisesti metsiä, ja hakee niille pysyvän, lakisääteisen rauhoituksen. Tehtävänä on myös järjestää tukijoiden kanssa kampanjoita varojen keräämiseksi suojeltavien alueiden hankintaa varten.

Eteläisen Suomen huonosta suojelutilanteesta johtuen toiminta keskittyy pohjoisimman Lapin eteläpuolelle. Säätiön apuna metsien etsinnässä, ennallistamisessa ja tiedotuksessa toimii Ikimetsän ystävät ry. Ikimetsän ystävien toiminta painottuu vapaaehtoisapuun, esimerkiksi talkoiden ja retkien järjestämiseen säätiön suojelualueilla.

Voit tukea Luonnonperintösäätiön tekemää työtä esimerkiksi tekemällä lahjoituksen, liittymällä metsäkummiksi, ostamalla metsälahjakortteja tai tukituotteita. Voit myös tukea toimintaa liittymällä Ikimetsän ystävät ry:n jäseneksi ja osallistumalla toimintaan.