
Balaklava Blues (UKR-CAN)
Ukrainalaiskanadalainen Balaklava Blues on kantaaottava yhtye, joka sekoittaa musiikissaan ukrainalaista polyfoniaa ja muita folk-perinteitä elektroniseen tanssimusiikkiin, dubstepiin ja trap-musiikkiin tutkiakseen synkkyyttä ja alakuloa, jota on pitkään huokunut Ukrainan aroilta.
Yhtyeen perustajat Mark ja Marichka Marczyk tapasivat Kiovassa Maidanin vallankumouksessa 2014. Siitä lähtien he ovat suunnanneet luovan energiansa kertoakseen koko maailmalle tarinoita kotimaastaan ja siihen kohdistuvasta väkivallasta. Heidän palkittu ja kriitikoiden suosion saavuttanut, henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuva Counting Sheep -folk-ooppera sai ensiesityksensä 2015. Esitys on saanut muun muassa Amnesty Internationalin sananvapauspalkinnon.
Balaklava Bluesin Fly-debyyttialbumi (Lemon Bucket Ltd.) julkaistiin vuonna 2019, ja tuorein Let Me Out -albumi (UNFIT Records) vuonna 2022. Kaksikko tunnetaan myös kanadalaisen The Lemon Bucket Orkestran johtohahmoina. Mark ja Marichka Marczykin lisäksi Maailma kylässä -festivaalille saapuvassa kokoonpanossa esiintyy Oskar Lambarri.
Maailma kylässä ja esityksen toinen tuottaja, festivaalin pääyhteistyökumppani ulkoministeriö, haluavat konsertin välityksellä tukea Ukrainaa ja muistuttaa globaalien kriisien keskellä myös Euroopassa käynnissä olevasta sodasta. We stand with Ukraine!
Konsertin tuottavat Fingo ja ulkoministeriö.
Balaklava Bluesin musiikki vastustaa kotimaani kohtaamaa väkivaltaa. Haluamme muuttaa fyysisen ja psykologisen sorron järjestelmän ja kyseenalaistaa, miten ja miksi se edelleen kertoo, keitä me olemme ja mitä meistä voi tulla.
Mark Marczyk