
Lapsiavioliitot voidaan estää – unelmilla on väliä
”Vain koska olemme lapsia tänään, jätättekö meidät huomiotta? Me tulemme johtamaan ja luomaan yhteiskuntia”, kirjoittaa 12-vuotias bangladeshilainen Autry runossaan. Bangladeshissa on 38 miljoonaa lapsimorsianta, ja pandemian jälkeen lapsiavioliittojen määrä on korkeimmillaan 25 vuoteen. Silti slummissa asuva tyttö unelmoi isosti.
Tyttöjen muutosvoima nousee pintaan ja saa aikaan toimintaa, kun tytöt oppivat oikeuksistaan ja saavat rohkeutta unelmoida ja nousta vanhempiaan ja järjestelmää vastaan. Unelmien avulla luodaan tavoitteita, ja silloin asiat voivat muuttua. Mistä bangladeshilaistytöt unelmoivat? Kuinka lapsiavioliitot pysäytetään?
Bangladeshissa vieraillut mediakasvatuksen ammattilainen Milka Myllynen esittelee festivaaliyleisölle lapsiavioliittoja ehkäisevien työpajojen saavutuksia. Ohjelmaa rytmittävät bangladeshilaisten lasten työpajoissa kirjoittamat vaikuttavat runot, joita he esittävät videon välityksellä. Mukana on myös artisti Ilta, joka teki unelmista kappaleen – mitä Ilta on oppinut bangladeshilaistytöiltä?
Laulaja-lauluntekijä Ilta esiintyy myös festivaalin Musiikkilavalla lauantaina 27.5. kello 13.15. Konsertin tuottaa Fida.
Vain koska olemme lapsia tänään, jätättekö meidät huomiotta? Me tulemme johtamaan ja luomaan yhteiskuntia.
Autry
Autry
Autry on 12-vuotias bangladeshilainen koulutyttö, joka on syntynyt ja kasvanut slummissa. Hän on päässyt kouluun kummien tuen avulla, jossa hän osallistui kirjoitustyöpajaan koulullaan 2022. Kirjailijan tai lääkärin urasta haaveileva Autry kirjoitti työpajassa runon, jonka hän esittää festivaalilla videon välityksellä.
Milka Myllynen
Milka Myllynen on mediakasvatuksen ammattilainen ja Fidan työntekijä, joka on työskennellyt lapsiavioliittoja ehkäisevän Eväät elämään -kampanjan parissa. Hän on vieraillut Bangladeshissa Fidan ja paikallisen yhteistyökumppanin toteuttamassa projektissa ja osallistui syksyllä 2022 mediakasvatuksen menetelmiä hyödyntäviin työpajoihin, joissa bangladeshilaislapset muun muassa kuvasivat, tekivät vlogia ja kirjoittivat runoja ja artikkeleita.
Ilta
Ilta on laulaja-lauluntekijä, joka tunnetaan erityisesti taitavana tulkitsijana. Vahvasta ja taipuvaisesta äänestä tunnettu artisti on mukana Fidan lapsiavioliittoja ehkäisevässä Eväät elämään -kampanjassa kirjoittamallaan Unelmia-kappaleella.
Ohjelmaan liittyvät kestävän kehityksen tavoiteet

