Graphic image of Kattilahalli building.

OmaKamu

P570

Unique friendships, growth stories and the joy of living! In OmaKamu we train and support adults who volunteer as long-term friends for children and youth.

Olemme vuonna 2013 perustettu uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten hyvinvointia.

Koulutamme ja ohjaamme vapaaehtoisia aikuisia toimimaan lasten pitkäaikaisina kavereina eli Kamuina. Kamu on aikuinen rinnalla kulkija, jonka tukeen lapsi voi luottaa arjen haasteiden keskellä. Kamu ja lapsi tapaavat säännöllisesti pari kertaa kuukaudessa yhteisen tekemisen merkeissä. Tapaamisten myötä lapsi laajentaa elämänpiiriänsä, tutustuu uusiin ihmisiin ja oppii luottamaan heihin.

Kamua tarvitaan, kun lapsi kaipaa aikuisen aikaa ja tukea tai kokee olevansa yksinäinen. Yleisimmin Kamu-suhde aloitetaan lapsen ollessa 4-14-vuotias. Kamu-suhteen tavoite on tukea lapsen kasvua ja kehitystä.

Tavallisten ihmisten kyky tukea toista ihmistä on suurempi kuin usein osataan ajatella. Kamu ei ole ammattiauttaja, vaan luotettava aikuinen, joka voi oman esimerkkinsä avulla auttaa lasta oivaltamaan uusia asioita sekä huomaamaan omat voimavaransa.