Näytteilleasettajat poseeraavat kameralle.
Kuva: Julius Töyrylä.

Hae mukaan festivaalille

Suomen suurimmalla kestävän kehityksen festarilla organisaatiot voivat kohdata uusia yleisöjä, tehdä toimintaansa tunnetuksi ja edistää itselleen tärkeitä tavoitteita. Mukaan voi tulla näytteilleasettajana, ruoka- tai käsityömyyjänä, kumppanina, ohjelmatuottajana, mainostamajana tai räätälöidyllä toteutuksella. Näiltä sivuilta löydät monenlaista tietoa mahdollisuuksista olla mukana festivaalilla, joka muuttaa maailmaa!

Odotamme kevään 2027 festivaalille noin 30 000 kävijää. Yleisö haluaa ymmärtää paremmin globaaleja kysymyksiä ja on kiinnostunut eri toimijoiden työstä ja niiden vaikutuksista. Kävijäkyselyiden mukaan puolet kävijöistä kertoo saaneensa tapahtumasta tietoa, joka on vaikuttanut omaan toimintaan. Festivaalin arvot ovat: monimuotoisuus, innostavuus, yhdenvertaisuus, vastuullisuus ja yhteisöllisyys.

Mitä festivaali tarjoaa erilaisille toimijoille?

  • Järjestöille tapahtuma on mainio paikka hankkia jäseniä ja vapaaehtoisia, kartuttaa omarahoitusta, näkyä vaikuttavana toimijana ja tuoda teemoja suuren yleisön tietoisuuteen.
  • Viranomaiset pääsevät festivaalilla lähelle kansalaisia ja sellaisia kohderyhmiä, joita voi olla muuten vaikea tavoittaa.
  • Yrityksille festivaali tarjoaa tilaisuuden kertoa omasta vastuullisuudestaan, vahvistaa brändiään yhteiskunnallisena toimijana ja myydä tai mainostaa ekologisia ja kestävän kehityksen arvojen mukaisia tuotteitaan tai palveluitaan.
  • Mediakumppaneilla on erinomainen mahdollisuus tavoittaa kymmeniä tuhansia aktiivisia kansalaisia tapahtumassa.

Mitä haluatte saavuttaa festivaalilla?

Valitse tavoitteisiinne ja käytettävissä oleviin resursseihinne sopiva tapa osallistua.

Kohtaa yleisö omalla ständilla. Esittele organisaatiosi toimintaa, kutsu kävijöitä mukaan tai myy tuotteita.

Tuo aiheenne ohjelmaan. Onko teillä keskustelunavaus, työpaja tai muu ohjelmaidea? Tutustu ohjelmahakuihin ja löydä ehdotuksellenne sopiva vaihtoehto.

Kampanjallenne näkyvyyttä. Haluatteko tavoittaa uusia tukijoita tai tehdä kampanjaanne tunnetuksi? Tutustu mainonnan, promootion ja feissauksen mahdollisuuksiin.

Rakenna kanssamme yhteistyötä. Suunnitteletteko omaa ohjelmakokonaisuutta tai laajempaa osallistumista? Kumppanuuden avulla voi yhdistää sisältöjä, näkyvyyttä ja yleisön kohtaamisia tavoitteidenne mukaisesti.

Etsitkö teille sopivaa tapaa osallistua? Ota yhteyttä, ja mietitään yhdessä, mikä vaihtoehto sopisi teille.

After Movie Maailma kylässä -festarilta 2025 Suvilahdesta

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Rekisteriseloste

Festivaalin tietosuojakäytönnöt löytyvät lailliset huomautukset -sivulta