Kuvassa Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani.
Kuva: Pietari Purovaara

Tuure Kilpeläinen, SUAD, taidetta ja elokuvia Maailma kylässä -ohjelmistoon 

Toukokuun viimeisellä viikolla järjestettävä Maailma kylässä -festivaali täydentää ohjelmistoaan kovilla kotimaisilla keikoilla, taideohjelmalla, elokuvilla sekä näytteilleasettajien Mahdollisuuksien torilla. Ilmaistapahtuman ohjelmaa järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti monessa eri paikassa Helsingissä: Allas Sea Poolilla, Kauppatorilla, Tiivistämössä, Temppeliaukion kirkossa sekä Kino Reginassa. Osa ohjelmasta toteutetaan virtuaalisesti verkossa. 

Maailma kylässä -festivaalin keikkakokonaisuus Allas Sea Poolilla sunnuntaina 29.5. täydentyy kahdella kovalla kotimaisella nimellä. Yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani, jää kesän jälkeen pitkälle tauolle, joten Maailma kylässä -keikka on yksi viimeisistä mahdollisuuksista nähdä yhtye. 

Altaan sunnuntaikeikkojen toinen täydennys on kriitikoiden ylistämä laulaja-lauluntekijä SUAD, jonka musiikki liikkuu dark popin ja indierockin tummanpuhuvissa ja tunteikkaissa sävyissä. Ennen soolouraa indiehelmi SUADin laulua kuultiin esimerkiksi Uuden Fantasian, Jaakko Eino Kalevin ja Freemanin levyillä. 

Elokuvanäytös Kino Reginassa ja kaksi leffaa Online Cinemaan 

Maailma kylässä -festivaalin ohjelma täydentyy elokuvanäytöksellä Kino Reginassa, jonne Euroopan unioni tuo tanskalaisen dokumentaarisen animaation Pako (2021). Keskiviikkona 25.5. klo 13–15.15 nähtävä elokuva on saanut kolme Oscar-ehdokkuutta ja on parhaillaan LUX-palkintoehdokkaana. Elokuvaa ennen keskustellaan EU:n roolista Ukrainan pakolaisten auttamiseksi. 

Maanantaista sunnuntaihin 23.–29.5. avoinna oleva Online Cinema täydentyy kahdella dokumenttielokuvalla. Luomakunnan vartijat (2022) on kansainvälisesti palkitun ohjaaja Iiris Härmän kiehtova tarina ihmiskunnan kehdosta, ikiaikaisista lauluista, paimentolaisten selviytymistaistelusta, kadonneista eläimistä, heimosodista ja esihistoriallisista fossiileista.  

Suomen ensi-iltansa Maailma kylässä -festivaalilla saavassa Into the Ice -elokuvassa (2022) ohjaaja Lars Henrik Ostenfeld seuraa kolmen uraauurtavan jäätikkötutkijan tutkimusmatkaa Grönlannin sisämaan jäätiköille. Visuaalisesti häikäisevässä elokuvassa Ostenfeld ja tutkija Alun Hubbard laskeutuvat 180 metrin syvyyteen jään sisään ymmärtääkseen paremmin ilmastonmuutoksen seurauksia. 

Taidetta, musiikkia ja kestävän kehityksen Mahdollisuuksien tori 

Allas Sea Poolilla voi keikkojen lisäksi osallistua Pölyttäjän paratiisi -taideteoksen toteuttamiseen. Aalto-yliopisto Juniorin non-stop-työpajassa valmistetaan tekstiilijätteestä kävijöiden yhteinen niitty ja puhutaan pölyttäjien sekä niittyjen tärkeydestä.  

Tiivistämöön pystytettävä Samanarvoinen elämäni -näyttely tuo välähdyksiä tavallisten bangladeshilaisten arjesta. Kansainvälisesti palkitun valokuvaaja GMB Akashin kuvia on julkaistu muun muassa The Guardianissa, Voguessa ja Timessa. Lauantaina ja sunnuntaina Tiivistämössä toimii myös Elephant Lounge, jossa voi rentoutua musiikin, virvokkeiden ja ruuan ääressä. Lauantaina terassilla esiintyy nouseva räppärikyky NaharY

Kestävän kehityksen toimijoita esittelevällä Mahdollisuuksien torilla on reilut 50 näytteilleasettajaa järjestöistä viranomaisiin ja yrityksiin sunnuntaina 29.5. Kauppatorilla. Mukana ovat festivaalin pääjärjestäjä Fingo sekä Maailman Kuvalehti, Kirkko Helsingissä, ulkoministeriö, YK-liitto, Sosped-säätiön Mieletöntä Valoa ja lukuisia muita järjestöjä. Mahdollisuuksien tori tarjoaa innostavaa tekemistä ja tietoa ihmisoikeuksista, rauhantyöstä, ilmasto- ja ympäristökysymyksistä, eläinten oikeuksista, kehitysyhteistyöstä, politiikasta sekä vapaaehtoistyöstä. 

Mahdollisuuksien torilla sijaitsevassa Ernie’s Pop Up Spassa voi nauttia taiteellisista terapioista, kokonaisvaltaisesta hiustenhoidosta ja spa-spektaakkelista. Taiteilija Ernest Truely on kehittänyt performanssiaan kansainvälisillä festivaaleilla, kulttuuritapahtumissa ja kaduilla vuodesta 2015. 

Maailma kylässä 23.–29.5.2022, Helsinki & maailmakylassa.fi 

Online Cinema maailmakylassa.fi ma 23.5. klo 10 – su 29.5. klo 23. Elokuvaohjelmisto. 
Kino Regina ke 25.5. klo 13–15.15. Keskustelu ja elokuva. 
Tiivistämö la 28.5. 11–23, su 29.5. 11–19. Puheohjelmaa, iltakonsertti, taidenäyttely, dj-terassi. 
Online maailmakylassa.fi la 28.5. 11–19, su 29.5. 11–18. Puheohjelmaa. 
Allas Sea Pool su 29.5. 11–20. Konsertteja ja taidetta. 
Kauppatori su 29.5. 11–19. Mahdollisuuksien tori ja taidetta. 
Temppeliaukion kirkko su 29.5. 18–19. Konsertti. 

Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy.  

Lue lisää ohjelmasta >> 
Tutustu Mahdollisuuksien torin näytteilleasettajiin >> 

Lisätiedot 

Viestintäpäällikkö Nelli Korpi, nelli.korpi@fingo.fi, +358 50 317 6698  
Ohjelmapäällikkö Johanna Eurakoski, johanna.eurakoski@fingo.fi, +358 50 317 6696 

Pressikuvat Flickristä
Facebook
Twitter
Instagram 
#MaailmaKylässä

Maailma kylässä on vuodesta 1995 alkaen järjestetty kestävän kehityksen kulttuurifestivaali, joka käy keskustelua ajankohtaisista globaaleista aiheista ja herättelee ihmisiä toimimaan kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Kansainvälinen ilmaistapahtuma järjestetään 23.–29.5.2022 Helsingissä ja verkossa teemalla Planeettamme rajat. Pääjärjestäjä on Suomalaiset kehitysjärjestöt – Finnish Development NGOs Fingo ry, joka on noin 270 kehitysjärjestön kattojärjestö. Pääyhteistyökumppanit ovat Kirkko Helsingissä, ulkoministeriö, Euroopan komission Suomen-edustusto ja Euroopan parlamentin Suomen-toimisto sekä Maailman Kuvalehti.