Kazakstanilaisista perinteistä ja nykymusiikista inspiroituvalle laulaja-lauluntekijälle ja taiteelliselle tutkijalle Aizhan Sultanille musiikki on aktivismin muoto. Suomessa asuvan Sultanin lauluissa heijastuvat matkat ympäri maailman, poliittiset kysymykset sekä sukupuoleen, kansalaisuuteen ja vammaisuuteen liittyvä syrjintä.
Artistin kappaleessa Näin on (2025) lauletaan suomeksi ja kazakiksi. Kappale on feministinen ylistys, jossa lauletaan rohkeudesta, omanarvontunnosta ja oikeudesta kulkea omaa tietään.
Lavalla Sultan vie festariyleisön kurkkulaulun ja muinaisen munniharpun hypnoottisilla ja rauhoittavilla sävelmillä arojen ja vuoristojen avariin maisemiin. Laulua säestää Saku Liimataisen elektroniset elementit, jotka tuovat suomalaisen musiikin modernin soundin osaksi kazakstanilaista nomadikulttuuria.
Akondroplasian eli lyhytkasvuisuusoireyhtymän kanssa elävänä taiteilijana Sultan käsittelee työssään myös vammaisuuteen liittyviä stereotypioita ja toimii saavutettavuuden puolesta. Hän on mukana kehittämässä All Abilities Band -toimintaa, jonka tavoitteena on avata musiikkikoulutusta yhä useammille.
Väkivaltaisia ja voimakkaita vastaan taistellaksemme meidän on pidettävä yhtä enemmän kuin koskaan. – Aizhan Sultan

