Ëda Diaz.
Kuva: Misael Belt

Ëda Diaz (FR-CO)

Tuottaja: Fingo
la 16.5. 17:30–18:30

Ohjelman tuottaa

Fingo

Ranskalais-kolumbialainen laulaja-basisti Ëda Diaz sekoittaa innovatiivisesti perinteisiä latinalaisamerikkalaisia rytmejä ja kokeellista elektronista musiikkia.

Pariisin ja Kolumbian Medellínin välillä kasvanut artisti on julkaissut musiikkia vuodesta 2017 lähtien. Diaz sovittaa kaksi eri identiteettiä yhteen kunnianosoitukseksi kahdelle eri kansalaisuudelleen. Lyriikoissaan hän käsittelee ihmiselämän ristiriitoja: mietiskelyn ja levottomuuden, illuusion ja todellisuuden sekä hulluuden ja järjen välistä jännitettä.

Diazin tuorein albumi Suave Bruta (2024) on saanut laajasti huomiota kansainvälisesti vaikutusvaltaisissa medioissa. Muun muassa brittiläinen The Guardian sekä ranskalaiset Le Monde ja Télérama ovat ylistäneet albumia. Lavalla Diaz kuullaan soittamassa kontrabassoa, joka on yksi latinalaisen musiikin peruselementeistä. Hän tuo festariyleisölle sykkeen, joka tuntuu sekä Medellínin kaduilta että Pariisin klubeilta.

Hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.

Lisää samankaltaisia