Autoritaariset hallinnot käyttävät yhä enemmän digitaalisia välineitä kansalaisten valvontaan, toisinajattelijoiden vaientamiseen ja vapauksien rajoittamiseen. Taiwanissa ja Myanmarissa taiteilijat ja aktivistit vastaavat tähän luovasti ja rohkeasti.
Ohjelma tuo lavalle kaksi vahvaa aasialaista taiteilijaa. Freddy Lim, taiwanilaisen metalliyhtye CHTHONICin keulahahmo ja Taiwanin edustaja Suomessa, on yhdistänyt urallaan musiikin, ihmisoikeusaktivismin ja politiikan. Myanmarilaissyntyinen May on Euroopassa maanpaossa elävä taiteilija ja elokuvantekijä, jonka dokumentit kuvaavat autoritaarisen hallinnon alla elävien ihmisten arkea henkilökohtaisella ja tinkimättömällä otteella.
Taiteen, aktivismin ja omakohtaisten kokemusten kautta puheenvuorot avaavat, miten vapautta haastetaan tämän päivän maailmassa ja miksi globaalin demokratian ja avoimen yhteiskunnan puolustamisessa tarvitaan myös meitä jokaista suomalaista.
Ohjelma on englanniksi. Ohjelmaa voi seurata festivaalin Puhelavalla Bio Rexissä tai striimin välityksellä festivaalin verkkosivuilla.
Freddy Lim
Freddy Lim on metallibändi CHTHONIC:in keulahahmo ja entinen Taiwanin parlamentin jäsen. Nykyään hän toimii Taiwanin edustajana Suomessa, jossa hän yhdistää musiikin, ihmisoikeuksien puolustamisen ja diplomatian.
May
May on myanmarilainen Euroopassa maanpaossa elävä taiteilija ja elokuvantekijä, jonka dokumenttielokuvat keskittyvät autoritaarisen hallinnon alla elävien ihmisten elämään. Omia tarinoitaan hän kertoo raaemmalla ja henkilökohtaisemmalla tyylillä käyttäen erilaisia välineitä, jotka ovat muotoutuneet saman hallinnon ja yhteiskunnan vaikutuksesta.
Taiteen ja toiminnan avulla luomme yhtenäisyyttä epävakaassa maailmassa. – Freddy Lim
En pyydä yleisöltä sääliä. Pyydän heitä todistamaan ja näkemään, mitä on katoamassa. Nimeämään sen. Kieltäytymään hyväksymästä sitä versiota tapahtumista, jota kenraalit ja heidän tukijansa yrittävät myydä. – May

