Maailma kylässä on ilmainen koko perheen festivaali. Lapsille suunnattua ohjelmaa järjestetään festivaaliviikonloppuna sisätiloissa Lastenalue LillaLuckanissa kello 11–17. Lapsille sopivaa ohjelmaa löytyy myös näytteilleasettajien pisteiltä, Kirjastobussista, Kampin kappelista, YMCA Peace & Sports -alueelta sekä tietysti Musiikkilavalta Lasipalatsin aukiolta.
Lastenohjelmassa erilaiset työpajat ovat vuosien mittaan muodostuneet monen lapsiperheen suosikeiksi. Alueella on muun muassa rakennettu omaa kompostia, remontoitu nukkekotia ja opittu tanssimaan ja soittamaan monien eri kulttuurien tyyliin. Lastenalueen ohjelman lisäksi festivaalin päälavalla nähdään vuosittain yksi isompi lapsille suunnattu konsertti.
Tänä vuonna lastenohjelma järjestetään LillaLuckanissa, ruotsinkielisen kulttuurikeskuksen Luckanin tiloissa. Luvassa on muun muassa tanssityöpajoja, askartelua, teatteria ja stand-up -esitys. Ohjelmaesittelyissä kerrotaan myös ohjelmien suositusiät, joten kannattaa tutustua ohjelmaan etukäteen. Ohjelma julkaistaan 23.4.
Askartelua ja taidetta
LillaLuckanin toisessa huoneessa järjestetään festivaalin molempina päivinä askartelutyöpaja Lasten vapauden taidenurkkaus: Luo niin kuin sinusta tuntuu!
Työpaja on interaktiivinen, luova tila lapsille, jossa lattiasta tulee suuri kangas ja jokaisesta lapsesta taiteilija. Taidenurkkauksessa lapset voivat luoda vapaasti, osallistua kollektiiviseen taiteeseen ja ilmaista vapautta värien, muotojen sekä kasvomaalauksen avulla.
Työpaja on avoinna lauantaina ja sunnuntaina klo 11–16.30.
LillaLuckanin sisäänkäynnit
Lastenalue LillaLuckan sijaitsee Luckanin toisessa kerroksessa. Tilaan pääsee Luckanin pääsisäänkäynnin jälkeen vasemmalla sijaitsevia portaita pitkin.
Esteetön sisäänkäynti ilman askelmia löytyy kulman takaa; kulje pääovilta lyhyt matka oikealle (poispäin festivaalialueelta) ja käänny vasemmalle porttikongista kohti Kukontoria. Esteetön sisäänkäynti löytyy porttikongin jälkeen vasemmalta. Esteettömän sisäänkäynnin läheisyydessä on pieni hissi, jolla pääsee toisessa kerroksessa sijaitsevalle lastenalueelle sekä alakerrassa sijaitseville vessoille.
Sisätilat
Lastenohjelman esitykset ja työpajat sijaitsevat Lastenalueen toisessa tilassa. Toinen huone on varattu rentoon oleskeluun ja askarteluun. Ulkokengät jätetään toisen kerroksen eteiseen. Jos et halua jättää niitä eteiseen, ota oma kenkäpussi mukaan.
Tilat ovat melko pienet ja sisälle mahtuu noin 50 ihmistä. Suosittelemme, että lapsen kanssa tulee yksi aikuinen, jotta tilaan mahtuisi mahdollisimman monta lasta. Lapsia ei voi jättää tilaan ilman omaa aikuista.
Vaunut ja rattaat
Luckanin sisätiloihin ei voi tulla lastenvaunujen tai rattaiden kanssa sillä tilat ovat hyvin ahtaat. Rattaat tulee jättää esimerkiksi lukittuna Kukontorille. Festivaalilla ei ole vaunuparkkia, joten vaunujen jättäminen ulos on omalla vastuulla.
WC-tilat ja lastenhoitopiste
Luckanissa on neljä pienempää naisten ja miesten WC-tilaa kellarissa. Isompi saavutettava WC löytyy sekä kellarista että toisesta kerroksesta LillaLuckanin yhteydessä. Saavutettaviin WC-tiloihin pääsee hissillä. LillaLuckanin vessassa on myös lastenhoitopiste.
Festivaalialue, Infopiste ja eksyneet lapset
Festivaalin infopisteeltä, Bio Rexin aulasta voi hakea lasten vaatteisiin kiinnitettäviä tarroja, joihin voi kirjoittaa yhteystiedot. Tarroja saa myös Lastenalueen työntekijöiltä. Eksyneet lapset saatetaan infopisteelle, jossa infopisteen vapaaehtoiset odottavat lasten kanssa heidän vanhempiaan.
Musiikki erityisesti festivaalin musiikkilavalla voi olla kovaäänistä, joten pienimpien lasten kanssa meluun kannattaa varautua ottamalla mukaan kuulosuojaimet. Festivaalin infopisteistä voi tarvittaessa hakea myös korvatulppia.
Maailma kylässä -festivaalialue sijaitsee Lasipalatsikorttelissa ja Narinkkatorilla Helsingin keskustassa. Paikalle pääsee helposti esimerkiksi metrolla, bussilla ja raitiovaunulla sekä pyörällä ja kävellen. Tutustu tarkemmin festivaalin karttaan.
