Kuvitus, jossa oranssilla taustalla kolme valkoista telttaa ja liloja ihmishahmoja niiden edessä.

Ukrainalaisten yhdistys Suomessa

T616

Pisteeltämme löydät pienet varainhankinnan kannatustuotteet kuten kassit, pinssit ja tarrat. Varainhankinnnan kannatustuotteiden lisäksi meillä on myynnissä kirjoja, yksittäispakattuja elintarvikkeita, käsitöitä, leluja, tekstiileitä ja vaatteita. Myymme esimerkiksi ekologisesti tuotettuja vaatteita luom puuvillasta, ukrainalaisten tekemiä käsitöitä ja muita Ukrainan tukituotteita.

Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry (UYS) on perustettu 1997 Helsingissä, ja sen tavoitteina on Suomessa asuvien ukrainalaisten yhdistäminen ja edustaminen sekä ukrainalaisen kulttuurin saavutusten säilyttäminen. Yhdistys on välittänyt Ukrainaan humanitaarista apua vuodesta 2014 Venäjän valloitettua Krimin niemimaan ja osan Itä-Ukrainaa. Vuodesta 2022 Venäjän aloitettua täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa humanitaarisen avun osuus nousi yhdistyksen isoimmaksi toiminnan muodoksi.

Tapahtuman myyntituotot käytetään humanitaariseen apuun Ukrainan sodasta kärsivien hyväksi.