Maapallo, sydän ja lehtiä.

Vuoden maailmanparantaja 2024

Su 26.5.2024 13.15-13.25
Lisää kalenteriin

Ohjelman tuottaa

Fingo

Vuoden maailmanparantaja -palkinto nostaa esiin reilumman ja kestävämmän tulevaisuuden eteen tehtävää työtä Suomessa. Palkittava voi olla esimerkiksi kansalaisaktivisti, hyväntekeväisyyteen aikaansa laittava vapaaehtoinen, globaaleja teemoja työssään käsittelevä opettaja tai toimittaja, terveydenhuollon ammattilainen, kulttuurialan vaikuttaja tai vastuullisuuteen panostava yrittäjä. Olennaista on, että palkittava henkilö tekee työtään Suomessa, suomalaista yhteiskuntaa kehittäen.

Ehdokkaita voi nimetä kuka tahansa huhtikuun loppuun asti. Palkinnon saajan valitsee huhti-toukokuussa tuomaristo, johon kuuluvat Solidaarisuuden toiminnanjohtaja Miia Nuikka, mielenterveysvaikuttaja Markus Raivio ja Ylen Afrikka-kirjeenvaihtaja Pasi Toivonen. Tuomariston puheenjohtaja on Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen.

Palkinto jaetaan Maailma kylässä -festivaalin Musiikkilavalla sunnuntaina 26.5. kello 13.15. Kolmen kärki palkitaan diplomeilla, ja voittaja saa palkinnoksi 1 000 euroa.

Ehdokkaita voi nimetä kuka tahansa 30.4.2024 asti tällä lomakkeella.

Elämme aikaa, jossa erilaisista katastrofiuutisista on tullut osa jokapäiväistä elämää ja meitä ympäröivää mediamaisemaa. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus syvenee eikä polarisaatiolta olla enää suojassa missään. Tahdomme nyt kääntää katseemme Suomessa tehtävään työhön, jolla pyritään luomaan turvaa, hyvinvointia ja yhteiskuntarauhaa. Ajattelen, että maailmanparannus alkaa meidän jokaisen kotiovelta.

Anni Valtonen, Maailman Kuvalehden päätoimittaja

Epävakaassa maailmantilanteessa suurin toivo nousee teoista. Siitä, ettemme anna periksi, vaan jaksamme ponnistella yhteisen hyvän ja valoisamman huomisen puolesta lähellä ja kaukana. Muutokset lähtevät usein pienistä asioista, arjen keskeltä, ja leviävät parhaimmillaan maailmaa muuttaviksi ilmiöiksi. Ilman itsensä likoon laittavia muutoksentekijöitä olisimme hukassa.

Salla Peltonen, Fingon viestintäjohtaja