Illia Ponomarenko.
Kuva: Volodymyr Petrov.

Maailma kylässä -festivaalille puhujavieraaksi saapuva Illia Ponomarenko sanoutuu irti kytköksistä ääritahoihin

Maailma kylässä -festivaalille ulkoministeriön vieraaksi saapuvaa ukrainalaista sotatoimittaja Illia Ponomarenkoa kohtaan on esitetty syytöksiä kuulumisesta ääritahoihin liitettyyn Azoviin. Asiaa selvitettäessä ei ole tullut ilmi sellaisia todisteita, joiden perustella Ponomarenko ei voisi osallistua festivaalille.

Illia Ponomarenko on tulossa festivaalille ulkoministeriön kutsumana tunnettuna ja kansainvälisesti arvostettuna toimittajana kertomaan informaatiovaikuttamisesta Ukrainan sodassa, ei minkään tahon edustajana tai puolestapuhujana lukuun ottamatta Ukrainaa ja sen kansalaisia, joita hän toki itsekin ukrainalaisena edustaa.

Ponomarenko on suoraan kiistänyt osallisuutensa Azoviin tai muihinkaan äärioikeistolaisiin liikkeisiin tai aatteisiin. Esimerkiksi julkaisussaan X-viestipalvelussa 28.6.2022 hän sanoo:

–  I’ve never been linked, officially or non-officially, with anything like the Azov. By any means.

Hän kommentoi syytöksiä festivaalijärjestäjälle sekä vierailun tuottaja ulkoministeriölle viestissään huhtikuussa 2024:

– On jokseenkin outoa kuulla tällaisia asioita itsestäni. Olen ollut julkisuuden henkilö vuosia, eikä minun ole koskaan tunnettu tukevan tai levittävän minkäänlaisia ääri-ideologioita, erityisesti antisemitismiä, uusnatsismia tai rasismia.

Ponomarenko kertoo kuitenkin olevansa täysin tietoinen siitä, että esimerkiksi propagandaa levittävät botit liittävät häneen sosiaalisessa mediassa paikkaansa pitämättömiä väitteitä. Ponomarenkon festivaaliesiintymisen aihe, informaatiovaikuttaminen sodassa, näkyy siis myös hänen omassa henkilökuvassaan.

Maailma kylässä -festivaalia järjestävän Fingon viestintäjohtaja Salla Peltonen kommentoi:

– Olemme tehneet parhaamme Ponomarenkoa vastaan esitettyjen väitteiden selvittämiseksi. Tiedossamme ei ole sellaisia todisteita, joiden perustella hänet tulisi sulkea pois festivaalin ohjelmistosta. Häntä ei tietojemme mukaan ole syytetty tai tuomittu sota- tai muistakaan rikoksista, ja hän on myös itse julkisesti irtisanoutunut väitetyistä äärioikeistokytköksistä.

Festivaalin rooli on olla alusta monenlaiselle keskustelulle, joka edistää globaalin oikeudenmukaisuuden toteutumista. Festivaalin kaikkien esiintyjien, näytteilleasettajien ja muiden osallistujien tulee sitoutua häirinnän ja syrjinnän vastaisiin periaatteisiin. Kaiken keskustelun ja toiminnan tulee olla tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta kunnioittavaa.

Aihe on noussut esille lausunnossa, jonka 21 järjestöä Sumud – Suomen Palestiina-verkoston johdolla ovat allekirjoittaneet ja tiedottaneet asiasta medialle. Helsinki Times on uutisoinut aiheesta.

Lisätiedot

Fingon viestintäjohtaja Salla Peltonen, 358 50 317 6710, salla.peltonen@fingo.fi

Promokuvat 2024
Lisätietoja medialle

Facebook
X
Instagram 
Tilaa uutiskirje
#MaailmaKylässä #Rohkeus

Maailma kylässä on vuodesta 1995 alkaen järjestetty kestävän kehityksen festivaali, joka käy keskustelua ajankohtaisista globaaleista aiheista ja herättelee ihmisiä toimimaan kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Kansainvälinen ilmaistapahtuma järjestetään 25.–26.5.2024 Helsingin Suvilahdessa teemalla Rohkeus. Festivaalin arvot ovat monimuotoisuus, innostavuus, yhdenvertaisuus, vastuullisuus ja yhteisöllisyys. Festivaalille odotetaan noin 50 000 kävijää, 230 näytteilleasettajaa ja 75 ohjelmanumeroa. Kaikkiin ohjelmiin on vapaa pääsy. Fingon järjestämän festivaalin pääyhteistyökumppaneita ovat Euroopan komission Suomen-edustusto, Euroopan parlamentin Suomen-toimisto, Kirkon Ulkomaanapu, Radio Helsinki ja Maailman Kuvalehti.