Las Karamba (ES-VE-CU-AR)
Las Karamban musiikissa perinteiset tyylit kuten son, cha-cha-cha ja salsa yhdistyvät urbaaniin musiikkiin sekä ripaukseen sambaa ja rumbaa. Monikulttuurisuutta tältä yhtyeeltä ei puutu, sillä sen jäsenet ovat kotoisin Espanjasta, Venezuelasta, Kuubasta ja Argentiinasta. Mukaansatempaavalla musiikillaan Las Karamba haluaa juhlistaa monimuotoisuutta ja yhtenäisyyttä. Lavalla nähdään sähköinen show ja tanssittavia biisejä.
Yhtyettä inspiroivat aiempien sukupolvien naiset, jotka ovat taistelleet tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolesta. He haluavat näyttää, kuinka naiset voivat voimaannuttaa ja auttaa toisiaan.
Haluamme olla ääni niille naisille, jotka ovat historian saatossa joutuneet olemaan hiljaa, mutta haluavat nyt äänensä kuuluviin.
Las Karamba
Las Karamba julkaisi ensimmäisen albuminsa Camino Asi (Guspira Records) (suom. Kävelen näin) vuonna 2021. Albumi kertoo marginalisoitujen naisten tarinoita ja kehottaa vapautumaan yhteiskunnan normien kahleista. Yhtye on vihjannut toisen albumin ilmestyvän vielä tämän vuoden aikana.
Vuonna 2018 perustettu kuuden naisen bändi on saavuttanut nopeasti jalansijaa Espanjan musiikkiskenessä. Vuonna 2023 Las Karamba kiersi Eurooppaa La Humanidad -kiertueellaan, jonka teemana olivat ihmisyys ja rakkauden energia. Yhtyeessä esiintyvät Ahyvin Bruno (laulu ja guiro), Rita Baulida (perkussio ja timbaalit), Ahylin Bruno (congarummut), Liviet Ojeda (basso), Natasha Arizu (koskettimet) sekä Anggie Obin (huilu).